|
|
Toiminta
Suomen elokuvakerhojen liitto on vanhin Suomessa toimiva valtakunnallinen elokuvakulttuurijärjestö. Se perustettiin vuonna 1956.
Liitto on aatteellinen yhdistys, jonka tarkoituksena on Suomen elokuvakerhojen yhteiselimenä välittää elokuvakulttuuria, edistää kuvallisen ilmaisun opetustoimintaa sekä visuaalisen kulttuurin yhteiskunnallisen merkityksen ymmärtämistä sekä ottaa kantaa maan elokuvakulttuurioloihin.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi Liitto
1) tukee, opastaa ja koordinoi jäsentensä tai jäsentensä elokuvakerhojen esitys-, informaatio- ja erityisesti pienryhmissä tapahtuvaa opintotoimintaa,
2) harjoittaa neuvonta-, tutkimus-, julkaisu-, palvelu- ja seminaaritoimintaa elokuvakulttuuriasioissa,
3) ottaa kantaa vallitseviin elokuvan tuotanto-, levitys-, kulutus- ja tukijärjestelmiin,
4) painottaa julkilausumin, kannanotoin ja tutkimuksin kuvallisen ilmaisun opetustoimen välttämättömyyttä perus- ja jatkokoulutusjärjestelmissä.
|