SEKL 50 vuotta -juhlaseminaari

Jukka Tainio

Todellakin klassikkokokoelma on aina olemassa, tänäkin päivänä. Olemme Mikaelin kanssa käyneet tästä sähköpostitse keskustelua. Niin striktiä maailmaa ei minusta kannata pitää mielessä, että elokuvia pitää näyttää vain elokuvateatterissa. Ne voi nähdä muutenkin. Siitä lähtien kun 1957 liityin HeTekiin eli Helsingin Teininuorison elokuvakerhoon jäseneksi koin aina riesaksi sen, että luen elokuvista, mutta en koskaan voi nähdä niitä. Mutta tänä päivänä minulla on mahdollisuus aina katsoa DVD:ltä, tai miltä tahansa nämä elokuvat. Minulla on 200 videon kokoelma ihan vain sitä varten, että niitä voi kesämökillä katsoa iltaisin, jos ei muuta viisaampaa tekemistä löydy. Minusta on harmillista, ja olen Petterin kanssa erittäin paljon eri mieltä siitä, että elokuvat pitää katsoa elokuvateatterissa, koska minusta elokuvaa pitiä katsoa monella tavalla, myöskin niin että kelaat takaisin, katsot uudelleen.

HeTekin jälkeen kun tulin ylioppilaaksi liityin Clickiin, ja työpaikkani kautta päädyin sitten Elannon elokuvakerhoon, ja itse asiassa jouduin käytännössä vetämään sitä siihen aikaan. Se oli silloin Elannon jäsenpalvelua. Kalevi Suomela, joka on rauhantyön lisäksi kulttuurin moniottelija, oli myös Elannossa töissä ja hän puhui minut silloin lähtemään SEKLin hallitukseen mukaan. Tulin aika pian 60-luvun lopulla moniottelijaksi tässä asiassa itsekin. 70-luvun alussa, Martin jälkeen 1972, jolloin Jermu Laineesta tuli puheenjohtaja, minusta tuli varapuheenjohtaja. Varapuheenjohtajan roolista tuli hyvin aktiivinen, koska puheenjohtaja katosi maisemasta.

Minulle elokuvakerholiike on koko ajan ollut enemmänkin, niin kuin siihen aikaan puhuttiin paljon, mediakulttuurin sivistysprojekti. SEKL alkoi vetää mukanaan. Joskus 60-luvun lopussa Kuopion liittokokouksessa todettiin, että liiton toimintaa ei ole täysin toteutettu toimintasuunnitelman mukaan. Tämä kokous on jäänyt lähtemättömästi mieleeni, koska minut valittiin sen puheenjohtajaksi. Kahden päivän aikana siellä käytettiin 230 puheenvuoroa, joissa käytiin läpi SEKLin toimintasuunnitelmaa ja toimintakertomusta, ja verrattiin niitä keskenään. Se oli hyvin poliittinen kokous. Tämä veti minut itseni pohtimaan, itse asiassa  tulevaisuuden ammattini ratkesi siinä tilanteessa, koska sen jälkeen olen toiminut kansalaisjärjestöjen kouluttajana nimenomaan siinä, että toimintasuunnitelma vastaa toimintakertomusta tai päinvastoin. Olen tehnyt 35 vuotta työtä sen eteen että tämä toteutuu. Katson tästä näkökulmasta.

Tietysti liittokokoukset olivat muutenkin mielenkiintoisia tapahtumia. Yhden hotellihuoneen kalusto heitettiin pihalle, taikka Kajaanissa erään motellin uima-allastilaisuuden jälkeen kävi ilmi seuraavana aamuna, että uima-allas pitää tyhjentää, koska sinne oli joutunut erinäinen määrä lasinsiruja. Oheistoimintaa oli varsin runsaasti.

Elokuva ei ollut enää esteettisen kirjoittamisen kohde, vaan siitä tuli myös toisenlaisen tutkimuksen kohde. Ruvettiin pohtimaan elokuvaa taloudellisena, globaalina ilmiönä. Me tarkastelimme hyvin pitkälle tämän tyyppisiä asioita. Mikaelin Helsingin Sanomien arvosteluissa tämä näkyy hänen viimeiseen työpäiväänsä saakka: me painotimme jatkuvasti kolmannen maailman elokuvien asemaa ja merkitystä. Samoin Euroopan takamaita. Mikael antoi aina yhden pisteen lisää joka kerta, kun oli tämmöinen elokuva kyseessä. Me suosittelimme näitä elokuvia, koska niistä sai mielikuvan siitä, minkälainen maailma on muualla ja oppi ymmärtämään toisella tavalla maailmaa.

Opintopuoli oli meillä hyvin vahvasti myös esillä, kun ottaa huomioon että taustalla oli Työväen sivistysliitto ja Kansan sivistystyön liitto. Nähtiin, että elokuvakerhoissa voi tehdä muutakin kuin että vain elokuva esitellään ja elokuva katsotaan, elokuvaa voidaan myöskin opiskella eri muodoissa. Tätä varten näitä opintoaineistoja tehtiin, ja me Martti Soramäen kanssa kirjoitettiin Elokuvan kuluttajapolitiikka. Se olisi edelleen asia, josta voisi ihan hyvin koska tahansa käydä keskustelua, että menisikö kuluttajaviraston läpi kaikki tämä informaatio mitä elokuvista annetaan, se oli niin ihmeellistä tavaraa jo sinä aikana.

Olin siis SEKLin varapuheenjohtajana ja sitten puheenjohtajana 1972-75, ja Mikaelin kanssa me vietimme hyvin paljon aikaa yhdessä, olimme työpari monessakin asiassa. Silloin panostettiin tähän elokuvien levitykseen. Koko ajan nähtiin, että sieltä puuttuu hyvin paljon, ennen kaikkea meillä oli vaikeaa sekä maahantuojien että SEA:n eli elokuva-arkiston kanssa. Se oli ikään kuin meidän kilpailija, sillä oli elokuvaesityksiä monella yliopistopaikkakunnalla.

Voidaan pohtia SEKLin toimiston luonnetta. Minun aikana oli kaksi työntekijää, ja sitten siinä oli elokuva-arkisto siinä yhteydessä, että se tarjosi vielä lisää näitä tiloja. SEKLillä oli silloin käytettävissä kaksi toimistohuonetta ja vielä vahamonistustila. Oli valtava kokouspöytä suurimmassa huoneessa, ja useana viikonloppuna se oli täynnä julkaisujen, monisteiden sivuja. 500 kappaleen painoksia tehtiin. SEKLin hallituksen jäsenet, aktiivit, vaimoni Kerttu, me kierrettiin pöytää. Ne oli 60-80-sivuisia aineistoja. Kun ollaan tällä tavoin yhdessä, se luo aivan toisenlaisen ajatteluilmapiirin näihin yhteyksiin.

Niinpä, vaikka meillä SEKLin hallituksessa oli runsaasti erilaisia poliittisia mielipiteitä, niin siitä huolimatta me teimme paljon yhteistyötä. Jos ajattelen Elokuvapoliittisen komitean kautta, siinä se näkyy elokuva-alan ja muiden toimijoiden, elokuvakerholiikkeen välisenä ristiriitana, jossa oli aivan erilaiset tavoitteet. Sitä ennen ristiriidat olivat olleet Elokuvasäätiön neuvottelukunnassa, jossa oli viritelty näitä asioita hyvinkin monta kertaa. Mutta me kykenimme SEKLin kannalta pääsemään alan kanssa hyvään yhteistyöhön. He ymmärsivät käytännön ja tavoiteajattelun välisen eron hyvin vahvasti. Osuuteni elokuvakerholiikkeessä päättyy siihen, että liittokokouksessa kun oli valittavana taistolaiset tai yleisvasemmistolainen ryhmä, järjestin suoran listaäänestyksen jolloin kyettiin pudottamaan lähes puhdas taistolaislista. Sen kauden jälkeen ei ollut enää mitään jäljellä tavallaan sitten, edettiin muita teitä, joita en  itse ole ollut enää seuraamassa. Jäin kamerataidetoimikunnan jäseneksi, jossa olin kolme vuotta; sinällään se johdatti minut toiseen ulottuvuuteeni, valokuvan puolelle. Kiitos.