SEKL 50 vuotta -juhlaseminaari

Risto Hannula

Iltaa. Kun rupesin keräämään tätä aineistoa huolestuin siitä, että minulla ei ole minkäänlaista muistelma-ainesta mielessäni. Sain liitosta ensimmäisiä pöytäkirjoja ja olen ollut perustamiskokouksen sihteeri päivälleen tasan 50 vuotta sitten. Olen sihteerinä tehnyt sen ensimmäisen laiminlyönnin, että edes tällaiset paperit eivät ole keskustelupöytäkirjoja lainkaan vaan päätöspöytäkirjoja. En kyllä siitä liuskasta saa oikein mitään irti. Välissä on yksi pöytäkirja, sitten 15. helmikuuta 1957 eli vajaan puolen vuoden kuluttua on edelleen minun tekemä pöytäkirja jossa minulle myönnetään pyytämäni ero. Eli se ei ollut mikään historian aloittava luku tämä minun vaiheeni.

En muista miten se on mahdollista että minut valittiin. Olin 20-vuotias, aloittanut juuri silloin 1956 Ylioppilaslehden elokuva-arvostelijana. Asuin Satakuntatalossa, joka oli ylioppilasasuntola. Silloin niissä asunnoissa ei ollut mitään huonepuhelimia, vaan käytävässä yksi puhelinkoppi, jossa piti kaikkien hoitaa asiansa. Elokuvakerhoja oli kymmenkunta ja liiton päätehtäviä oli hoitaa näiden elokuvien keskitetty vuokraus. Helsinkiläiset hoitivat varmaan asiansa itse. Olenko asunut siinä kopissa ja soittanut ne viisi kuukautta? Tässä on selvästi yksi syy siihen miksi urani oli niin lyhyt.

Ylioppilaslehdessä oli syksyllä 1957 ensimmäinen tai yksi sen ajan ensimmäisiä elokuvakerhokeskusteluja, jotka olivat laajoja ja hyvin ilkeäsanaisia. Siellä oli Pekka Lounela, joka oli itse elokuvakerholiikkeen keskeisiä aloittajia. Hänen otsikkonaan oli "Luodaanko filmi-idiotiaa?" ja siinä hän piti Elokuvakerhojen liiton alkuvaikeuksia silloin juuri perustetun elokuva-arkiston syynä. Arkisto löysi kyllä itselleen toiminnanjohtajan, mutta liitolle ei ole löytynyt. No, se on vähän vaikea ymmärtää, miksi se olisi arkiston vika. Silloin olen tehnyt vastineen, ja sanonut, että on kolme syytä siihen, miksi liitto ei ole päässyt liikkeelle. Studion takana olevien piirien jarrutuksesta ei ollut kysymys vaan:

1) Ei ole ollut rahaa huoneiston ja puhelimen vuokraamiseen eikä liioin sellaisen toiminnanjohtajan palkkaamiseen, joka voisi omistaa aikaansa ennen kaikkea liiton hyväksi.

2) Rekisteröinti on kohdannut odottamattomia vaikeuksia. Tämä on tietysti tuttua kaikille vieläkin mutta minulla ei ole mitään käsitystä mitä ne odottamattomat vaikeudet mahtoivat olla silloin 50 vuotta sitten.

3) Toiminnanjohtajan paikkaa ei useista yrityksistä huolimatta ole saatu pysyvästi täytetyksi. Bengt Pihlström on muiden tehtäviensä ohella hoitanut toiminnanjohtajan hommaakin niihin aikoihin. Hän oli kai hallituksen jäsen. Minun jälkeeni tuli Erkka Lehtola toiminnanjohtajaksi, sen jälkeen Inkeri Lius, Egmont Savtchenko, Pentti Pajukallio ja Sini Pajukallio.

Ruotsinkieliset pienet paikkakunnat olivat aktiivisia. Suurista kaupungeista oli Helsingin ohella aktiivinen ainoastaan Turku. Näissä ihan alkuajoissa ei Tampere esiinny lainkaan, sitä ennen elokuvakerhoja löytyi suurista kaupungeista Lahti ja Jyväskylä, nämä olivat suomenkielisiä. Helsingin Studio oli kaksikielinen. Helsingissä oli kaksi koululaiselokuvakerhoa, molemmat ruotsinkielisiä, sitten oli suomenkielinen Teinien elokuvakerho. Ruotsinkielisiä olivat Vaasa, Kokkola, Karjaa, Tammisaari ja Loviisa. Lukumääräisesti kerholiike oli levinnyt ruotsinkieliselle alueelle huomattavasti tehokkaammin.

Yksi poleemikko kävi Elokuva-aitassa 1955-1957 jatkuvasti elokuvakerholiikkeen kimppuun: Kauko Kare. Hän haukkui aikoinaan ensimmäisen Elokuvan vuosikirjan alkaen siitä, että sen kannessa oli sopimaton kuva elokuvasta Elokuinen sunnuntai. Että tämäkö on nyt sitä kulttuuria mitä halutaan Suomeen levittää? Ihan alkuvuodesta 1957 ilmestyi hänen aukeaman mittainen elokuvajuttunsa "Jules Dassin Tuusniemellä - hieman filmikerholiikkeestä ja filmisivistyksestä". Tässä hän syyttää Jouko Tyyriä - joka kuitenkin oli yksi näitä uranuurtajia - siitä, että hän halusi korvata kansakoululaitoksen elokuvakerholiikkeellä. Tällaisia huolenaiheita siellä oli, siitä tuli aika laaja keskustelu. Minulla on ollut murto-osa niitä enää käytettävissä, ne ovat elokuva-arkistossa kansiossa, aika hauskoja keskustelun pätkiä. Ne Kareen hyökkäykset menivät hirvittävän ohi kaikkien mittasuhteiden. Hän oli selvästi elokuvasta kiinnostunut ja tunsi elokuvaa ja vetosi siihen, että Suomessa oli 30-luvulla hyvin vilkas elokuvakirjoittelu ja -tutkimus esimerkiksi. Siihen ei oikein löytynyt kuin Roland af Hällströmin kirja Filmi - aikamme kuva, joka oli aikamoinen tapaus 30-luvulla, mutta siihen se luettelo tahtoi loppua. Hänen olisi luullut tuntevan kustannusmaailmaa niin hyvin, että olisi tiennyt etteivät kustantajat silloin varmaan juurikaan taistelleet ja kilpailleet filmikirjallisuuden julkaisemisesta, että ei 30-luku ollut aivan niin valoisa siinä suhteessa.

Yleinen vastaanottotilanne 50-luvulla on ollut positiivisempi kuin nyt luulinkaan. Elokuva-aitta on ollut selvästikin nykyistä mainettaan parempi lehti silloin. Jopa Uutisaitta on julkaissut Inkeri Liuksen hyvin laajan jutun elokuvakerhoista jo alkuvuodesta 1957.

Näistä meillä itse kullakin on varmasti muistikuvia, ehkä vähän harhaisiakin.

Sakari Salko: Kiitos Risto. Tässä oli hyvää näkökulmaa ja empiriaa. Jouko Tyyri, jonka Risto mainitsi, toimitti AFK:n julkaiseman merkittävän Elokuvan maailmat -teoksen. Sitä ennen ei juuri ollut kuin af Hällströmin teos ja Helge Miettusen, yhden Elokuvakerhojen liiton perustajajäsenen väitöskirja Johdatus elokuvan estetiikkaan, joka tuli 40-luvun lopulla.